Kassankokous

Kassankokous on Varkauden Vakuutuskassan ylin päättävä taho. Kassankokous kokoontuu sääntöjen mukaisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Hallitus voi lisäksi kutsua koolle ylimääräisen kassankokouksen aina tarpeen mukaan. 

Kassankokoukseen on oikeus osallistua kaikilla kassan vakuutetuilla. Kassankokous valitsee syyskokouksessa keskuudestaan hallituksen. Hallitus valvoo kassan sääntöjen mukaista päivittäistä toimintaa. Hallitukseen voi halutessaan asettua ehdolle ollessaan vakuutettuna Varkauden Vakuutuskassassa. 

Tällä sivulla julkaistaan kassankokouskutsut säännön mukaisesti aikaisintaan neljä viikkoa, kuitenkin viimeistään viikko ennen kokousta. 

Kassankokous 14.4.2026 klo 16 kassan toimistolla Kauppakatu 52, Varkaus